Pohdin usein sitä, mikä lienee tärkein painonpudotuskurssille hakeutuvien motiivi osallistumiseen? Asiaa olisi mielenkiintoista selvittää tarkemminkin, ja jatkossa taidan näin myös tehdä, jotta voin saada lisää vastauksia ajatuksieni johdattamiseen. Pohdin usein myös sitä, että ovatko laihduttajat yleensä riittävän motivoituneita tekemään todellisia elämänmuutoksia. Itse laihduttaminenhan ei ole tietenkään kannattavaa, jos elämään ei tee pysyviä muutoksia, koska laihdutuskuurin jälkeen on niin helppo palata vanhaan, ja sittenhän lihoo takaisin.
Mistä sitten tietää, että oma motivaatio on riittävä muutoksen tekemiseen, ja laihduttajalle itselleen juuri se oikea? Tähän en tiedä aukotonta vastausta, mutta pohdittavaksi siitä riittää paljonkin. Usein kuulen valmentajien suusta, että "äitiys on tekosyy, ikä on tekosyy, jalan murtuminen on tekosyy". Olen tästä täysin samaa mieltä - vai olenko? Entä jos nuo kaikki "tekosyyt" ovatkin ihan aitoja. Aitoja syitä sille, että motivaatio ei ole riittävä.
Kerran yksi kurssilainen sanoi minulle, että: "Kyllä teillä on nyt kova työ saada meidät pysymään motivoituneena koko tämän 4,5 kuukautta kestävän kurssin ajan." Arvaatte varmaan, että kyseinen henkilö keskeytti kurssin. Jo ensimmäisestä kommentista pystyi päättelemään henkilön OMAN motivaation määrän. Vastaukseni näihin kommentteihin yleensä onkin: "Me voimme tehdä ja teemmekin kaikkemme motivoidaksemme Teitä, mutta kenenkään ihmisen pään sisään me emme voi tulla MOTIVOITUMAAN."
Valmentajat (itseni mukaan lukien) aliarvioivat helposti valmennettaviaan tai kurssilaisiaan nimittämällä keskeytyssyitä "tekosyiksi". Siltähän ne tietysti kuulostavat sellaisten ihmisten korviin, joille juuri ne syyt ovat omasta mielestä vähäpätöisiä tai turhia. Itsekin olen joskus mielessäni mutissut, kun joku on keskeyttänyt painonpudotuskurssin vaikkapa murtuneen jalan vuoksi, että: "Mikä ihmeen yhteys on sillä, jos et voi liikkua, ja sillä, mitä laitat suuhusi?" Sehän on yleisessä tiedossa, että liikunta ei laihduta, vaan vähintään 90 % laihtumisesta tulee siitä, mitä suuhunsa laittaa.
Nuo "tekosyyt" saattavat kuitenkin olla täysin päteviä syitä. Kuinka pieni voikaan ihmisen motivaatio olla, jos nuo "tekosyyt" saavat ihmisen lopettamaan projektinsa / muutoksensa? Kuinka kannattavaa on yrittää ihmisen ulkopuolelta enää motivoida ihmistä, jonka sisäinen motivaatio on aivan minimissä? Ajattelen, että se on useissa tapauksissa varsin paljon ajan tuhlausta - niin valmennettavan kuin valmentajan, ellei uusille elämäntavoille löydetä joitain aitoja motiiveita henkisen valmennuksen keinoin.
Minun päätyötäni on motivoida ihmisiä. Päätyötäni on löytää ne sisäiset motiivit, jotka ovat aidosti tärkeitä ja arvokkaita motiiveja kyseisille henkilöille. Ja uskon, että vain sellaisilla motiiveilla todellisia muutoksia on mahdollista tehdä. Mutta aina tällaisia aitoja sisäisiä motiiveja laihtumiseen ei ole.
Useimmilla ihmisillä laihdutuspäätökseen kuitenkin liittyy erityisesti MUUT ihmiset. Ja oman kokemukseni mukaan vain noin joka 3. ihminen motivoituu aidosti siitä, mitä ovat toisille tai mitä muut ajattelevat. Näin ollen siis yli 60 % laihduttajista epäonnistuu siitä syystä, että heidän motiivinsa on HEILLE väärä / liian vähäpätöinen. Ongelmaksi siis muodostuu se, että elämänmuutos aloitetaan MUIDEN ihmisten ajatusten vuoksi, ja vain noin 1/3 aidosti motivoituu siitä. Tällöin jää helposti 2/3, jotka eivät jaksa jatkaa kurssia / muutosta elämässään. Ja nämä ihmiset helposti siis lopettavat "tekosyiden" vuoksi - jotka eivät siis olekaan tekosyitä. Ne ovat aitoja syitä lopettaa, koska ne tuntuvat suuremmilta asioilta elämässä kuin itselle väärin motiivein aloitettu uusi elämäntapa.
Muutama viikko sitten heräsin siihen, kun sanoin kurssilla: "Minulla ei ole täydellinen kroppa, mutta hyväksyn sen melko täydellisesti." Suorastaan havahduin tähän ajatukseen, ja vietyäni pohdintaani pidemmälle, aloin miettimään, että onko sittenkin suurin syy keskeyttämiselle se, että ihminen hyväksyy itsensä jo niin hyvin sellaisena kuin on, että ei motivoidu muutoksesta riittävästi? Ja tällöinhän mitään ongelmaa ei olekaan? Vai onko sittenkin? Itse ajattelen, että nopein tie onnellisuuteen on itsensä ja muiden ihmisten täydellinen hyväksyntä. Ja ei - se ei todellakaan ole helppoa kenellekään edes hetkittäin. Mutta jos se on onnellisuuden pikatie, niin onko muulla merkitystä?
Ja sitten palataankin siihen oravanpyörään, että kuitenkin ylipaino on vaarallista terveydelle, joten siitä tulisi pyrkiä eroon. Terveys on kuitenkin myös erittäin harvoille se todellinen motiivi laihtua. Ja taas tullaan takaisin myös muihin ihmisiin: "Haluan laihtua, jotta eläisin pidempään lapsilleni... jotta jaksaisin töissä paremmin... jotta muut ihmiset eivät paheksuisi, kun hengästyn...". Ja se taas toimii vain osalle motiivina laihtumiselle.
Muita todellisia motiiveja on olemassa iso liuta, mutta niitä en lähde nyt tähän tekstiin luettelemaan, koska ne muodostuvat hyvin yksilöllisistä variaatioista, joita minun tämän hetkisen tietoni mukaan on mahdollista kartoittaa vain yksilöllisessä valmennuksessa.
Lopputulemana siis onkin sen arvioiminen jokaisen itsensä kohdalla, että onko itse löytänyt itsestään sellaisia motiiveja, jotka ovat aidosti suurempia kuin melkein mitkä tahansa "esteet" laihtumiselle? Usein näin ei ole, ja minun ajatusmaailmani mukaan se on suurin syy sille, että lopetamme muutosten eteenpäin viemisen. Toki tähän vaikuttavat paljon myös suurinta osaa meistä koskevat lainalaisuudet aivojemme rakenteen ja toiminnan vuoksi, joita käsittelen taas muissa teksteissäni, mutta jos todella haluat muutosta elämääsi, niin suosittelen Sinua pohtimaan erittäin tarkasti sitä, että ovatko ne syyt / motiivit tehdä muutoksia todella Sinulle tärkeitä? Vai oletko vain luullut, että ne ovat Sinulle tärkeitä?
Ainakin minä jään vielä tätä asiaa pohtimaan, ja jos asia tuntuu Sinulle tärkeältä tai ajankohtaiselta, niin pohdi Sinäkin!
Suloista syksyä!
Pauliina Avola
Pro-Energy
Valmennustalo Valo
www.pro-energy.fi
www.valmennustalovalo.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti